Hotellilla lähtöhetkillä olleen maksusähläyksen jälkeen päästiin matkaan. Apricasta ajoimme (taas) kohti Stelviota mutta tällä kertaa nousimme etelän puolelta ylös. Edellisenä päivänä sama mäki oltiin tultu alaspäin.
Nyt liikennettä oli todella vähän ja ajovauhti siksi melko reipasta. Ja koska aurinko paistoi ajoimme ylös asti vaikka reittimme kääntyi muutama km ennen huippua Sveitsin puolelle Umbrail Passolle.


Stelvion huipulta löytyy myös laskettelukeskus missä pääsee ilmeisesti lähes joka vuosi laskemaan ympäri vuoden. Minä parkkeerasin pyöräni parkkialueen reunalle ja otin kuvan.

Stelviolta ajoimme siis Sveitsin puolelle Umbrail Passolle. Maisemat olivat sielläkin upeita ja mikä parasta, lämpötilakin nousi miellyttäviin lukemiin!

Jatkoimme tunnelia pitkin Livignoon, mutta ajoituksemme oli huono! Siesta-aikaan kaikki kaupat olivat kiinni ja ravintolassakin sai nyrpeitä katseita kun tilasi ruokaa. Bensa maksoi 1,169 € per litra!

Passo del Berninan (ja lyhyen Sveitsi-visiitin) kautta takaisin Aprican suuntaan, mutta käänsimme eturenkaat länteen ja Como-järvelle. Valittiin vielä reitti pikkuteitä ja vuoren rinteitä pitkin majapaikkaan. Välillä kylien keskellä tiet olivat todella kapeita! Hyvä kun pyörällä mahtui ajamaan…

Päivän reitti ja majapaikka
Lopuksi vielä kuva kuinka porukassamme mukana oleva pariskunta taittaa serpentiiniä FJR:llä. (Hieno kuva by Ilkka Lavas)

Eurooppa
All posts tagged Eurooppa
Kun tässä nyt suunnittelee ensi kesäksi reissua Alpeille niin pitää oikein pohtia näitä vaihtoehtoja että mitä kautta sinne ajetaan (tai ajetaan takaisin)? Karkeasti jaoteltuna vaihtoehtoja on 3:
1) Baltian läpi 2) Ruotsin läpi 3) Laivalla Saksaan
Jokaisessa näissä on tietenkin omat hyvät ja huonot puolensa. Jokainen voi halutessaan olla kanssani eri mieltä mutta tässäpä omat ajatukseni reiteistä.
1) Baltian läpi
Hyvät puolet: lyhyt laivamatka, halvin vaihtoehto, paljon nähtävää matkan varrella, maisemat ja näkymät erilaisia kuin muualla Euroopassa, halvat hinnat, ei autobahnaa Saksassa
Huonot puolet: tylsät tiet (ei mutkapätkiä vaikka kuinka yrittää etsiä!), teiden kunto ja paljon tietöitä (?), Puolasta ei monikaan tykkää, eniten kilometrejä mp:ään —
Silti tätä vaihtoehtoa voi suositella varsinkin sellaisille matkaanlähtijöille jotka ei aikaisemmin ole ajaneet Baltiassa tai Puolassa! Syyksi riittää se kuinka erilaista se maisema ja kulttuuri on!
2) Ruotsin läpi
Hyvät Puolet: ei liian pitkä laivamatka, Ruotsissa hyväkuntoiset tiet ja paljon mutkapätkää, pääsee 2:lla eri lautalla suoraan Saksaan eli Tanskan kautta ei tarvitse mennä
Huonot puolet: pitää mennä lauttaan 2 kertaa ellei aja Tanskan kautta, Tanskan kautta ajettuna tulee melko kalliiksi (Ison Beltin silta), Saksassa on melko pakosti autobahnaa —
Tämä on itselle mieluisin reitti varsinkin sen takia että Ruotsista löytyy todella paljon hyviä mutkateitä, hyväkuntoista asfalttia ja monia eri reittivaihtoehtoja.
3) Laivalla Saksaan
Hyvät puolet: “olet heti siellä mihin halusit!”, Saksasta löytyy paljon nähtävää (pikkukaupunkeja, maalaiskyliä, autobahnaa, moottoriratoja…), todella laaja reittivalikoima eli voit ajaa Alpeille miten haluat, vähiten kilometrejä mp:ään
Huonot puolet: liian pitkä laivamatka (n. 1,5 vrk laivassa missä ei ole mitään tekemistä… melkein rankkaa), kallista (halvemmalla pääsee siis ajamalla), Saksassa melko pakosti autobahnaa —
Tämä on ilmeisesti se suosituin vaihtoehto! Meno-Paluu laivalla ei silti ole mielestäni suositeltava, niin paljon nähtävää tai ajettavaa on sekä Baltiassa että Ruotsissa. Jokainen saa toki valita itselleen mieleisen vaihtoehton. Me olemme päätymässä vaihtoehtoon ajamalla Ruotsin kautta ja laivalla Saksasta Suomeen takaisinpäin tullessa.
Edit: Joulun tienoilla tuli esille myös se että pyörät menisi Rahdin mukana Italiaan, maksaa n. 400€/ mp, tähän tulee sitten vielä se lentolippu päälle. Säästää aikaa ja myös rahaa!
