Lauantaipäivän vietin moottoripyörällä ajellen läntisellä Uudellamaalla.
Reitti oli tämmöinen.
Ensin kävin Pikkalan kartanon metsässä katsomassa venäläisten rakentamaa “riemukaarta”.
Porkkalan alueen venäläisvallasta tulee ensi tammikuussa kuluneeksi 59 vuotta.
Sitten ajelin Degerbyn, Päivölän, Tähtelän ja Fagervikin kautta Karjaalle jossa juna-asemalla oli otettu edellinen L-Uudenmaan kuvajahtikuva.
Nappasin tietysti kuvan itselleni ja jatkoin matkaa. Ajoin Billnäsin ruukin läpi ja nappasin pari kuvaa sielläkin.
Sitten jatkoin matkaa Bromarviin jossa en ollut käynyt pitkään aikaan.
Bromarvintie on aivan huikean hyvässä kunnossa! 19km on matkaa Tenholasta enkä huomannut asfaltissa yhtään ainotta halkeamaa, pattia tai monttua.
Itse Bromarvin kylä sijaitsee hienolla paikalla. Kahden merenlahden väliin jää kapea maakaistale mihin kylä on rakennettu ja eteläänpäin on Hankoon matkaa ehkä n. 25km veneellä ja pohjoiseen Isoluodolle ehkä n. 30km.
Kylä on kesäisin varsin aktiivinen, sillä venerannassa järjestetään kesätori jossa paikalliset myyjät saavat myydä tuotteitaan. Vihannekset ja marjat näyttivät ainakin todella herkullisilta!
Katselin myytäviä tuotteita jonkun aikaa mutta mitään en tullut ostaneeksi. Sen sijaan päätin käydä katsomassa millainen oli ravintola keskustasta jonkin matkaa länteenpäin.
Rusthällets Stallkrog on rakennettu vanhaan navettaan ja se on toiminut ravintolana jo 20 vuotta. Tulin nauttineeksi sienikeiton joka oli todella kermainen ja oikein maistuva.
Ja tämän kevyen lounaan jälkeen lähdin ajelemaan kohti kotia. Nyt kun tiesin missä kunnossa Bromarvintie oli niin saatoin rauhassa körötellä Tenholaan (varsinkin kohdan 3:35 jälkeen!)
Archives
All posts for the month August, 2014
Ilmeisesti täysin valmis markkinoille tuotavaksi tämä Suzukin uusi GSX-S1000. Näyttää oikein hyvältä ainakin meikäläisen silmään!
Specsejä ei ole vielä saatavilla, mutta Gixxerin moottoriinhan tuo perustuu ja todennäköisesti tehoja on tuotu alas ja alavääntöä saatu lisää samalla tavalla mitä BMW S1000R:ssä.
Toivottavasti pyörään on vakiona saatavana ainakin ABS-jarrut ja mielellään ainakin jotain ajo/ tehomoodeja.
Toisaalta MV Augustan, Tuonon, Superduken ja BMW S1000R:n rinnalle sopii hyvin myös perusmalli ja edullisempi tehonaku, samalla saadaan Kawan Z1000:lle oikein hyvä kilpailija!
Odotan innolla että pääsen koeajamaan!!
Pohjois-Karjalan Poliisin facebook sivuilta kopioitu:
Poliisilakimies Pena on suunnitellut yksityiskohtaiset ohjeet itsepalveluputkan käyttäjälle. Vieläpä selvällä Pohjois-Karjalan murteella.
täätä henkilötiijot konneelle
valihe vappaana oleva koppi ja sitä vastaava kuappi
piällysvuatteet ja suappaat kuappiin
vyö, henskelit, kaalaketjut ja korut kuappiin
laske rahat, merkkoo konneelle ja paa kuappiin
jos ompi jälellä viinoo, niin vajjaa pullo muahan, tääs pullo kuappiin
kännykän suapi pittee, mutta soittoo suapi vain 112:en, jos alakaa ahistammaan
jos hiukoo, ota jiäkuapista palasta
käy sissään koppiin ja mää keltaselle patjalle kylkiasentoon makkoomaan
Sitten seuraavat ohjeet aamua varten.
ota tavarat kuapista
kuittoo konneelle, jotta oot suanu ommaisuutes
anna asiakaspallaute konneelle, se huomioijaan toemintoja kehitettäissä
tallenna tiijot
Eivätkä itsepalveluputkan asiakkaan velvoitteet tähän pääty. Näin poliisi jatkaa ilmeisen ironisessa tyylilajissa.
“Seeraavaks avvautuu ilimotusaatomaatti, täätä se soveltuvin osin:
löitkö akkoo, valihe A, lähtöö perheväkivaltailimotus
löitkö lasten nähen, valihe B, lähtöö lastensuojeluilimotus
oliko jo kolomas putka vuojen sisällä, valihe C, lähtöö ilimotus ajokorttipolliisille päiheriippuvuusarvijoo varten.
Tämän jäläkeen suapi lähtee. Pallauta lätkä oven vieressä olevaan luatikkoon. Rapularyyppyyvä ei sua ottoo polliisilaitoksen pihalla eikä muuallakan ylleisellä paekalla.”
Kommentti: Tossa menis NIIIIIIN hermo noita tietoja täyttäessä etten enää ikinä haluais joutua putkaan! Joten minusta tulisi todella lainkuuliainen kansalainen!
Ensin alkuun uutinen:
http://www.hs.fi/autot/Trafi+antanut+ajokieltoja+ajoneuvoveroa+maksaneille++syyn%C3%A4+liian+suuret+maksuer%C3%A4t/a1407465421376
Ja perään aika helkutin monta isoa kysymysmerkkiä!! Tai siis????
Mihin ihmeeseen on tämä Suomi mennyt ja menossa? Veroja ei saa maksaa liikaa muka? En ymmärrä tätä ollenkaan!!??
Virkamiehet ovat täysin unohtaneet että he istuvat pallillaan meitä (kansalaisia) varten eikä toisinpäin!
Me nimittäin (veronmaksajat) maksamme heidän palkkansa. Huooh! Käsittämätöntä!
Iltasanomat
Metrolehti
Aamulehti
DailyMail
In Finland we have thing called “Sisu”! There’s no better way to describe it than to look at these news from yesterday!
This old Lady is 95 years old, and she DID IT!
I was riding home with my motorcycle.
Leaving Helsinki centrum area about 9.40 PM and what do I see???
Sun going down to the horizon and it was fully orange… Gotta stop and take photos -and video!