Viime maanantaina olin treffeillä. En edes muista milloin olin viimeksi. Olin tavannut henkilön pari kertaa aikaisemmin ja hän oli ulkonäöllään ja hymyllään tehnyt minuun valtavan vaikutuksen. Osuimme jokin aika sitten samaan hissiin ja silloin meinasin lentää selälleni ja tuntui ettei henki kulje hän oli niin hurmaava! Mutta jotenkin sain pidettyä itseni kasassa ja todennäköisesti näytin ulospäin siltä ettei muka tuntunut missään.
Treffit olivat mukavat mutta jotenkin tuntui siltä ettei jää rikkoutunut. Ehkä minä olen tullut varovaiseksi ja ehkä hänkin oli. Juttelimme niitä näitä ja viihdyimme kyllä hyvin toistemme seurassa. Loppua kohden käväisimme yhdessä ostamassa hänelle huulirasvaa, hiemen ennen sitä olin sanonut että voisin toki kostuttaa hänen huuliaan suudelmalla, mutta se saattaisi lopulta tehdä enemmän hallaa (huulille). Silloin taisin huomata että hän meni hieman vaikeaksi tai ehkä hieman punastui. Tajusin sen vasta myöhemmin.
Treffit päättyivät halaukseen ja toteamukseen että minä näkisin häntä milloin tahansa, missä tahansa ja niin usein kuin mahdollista. Ja hänkin totesi että tapaa minut mielellään uudestaan.
Viikon aikana lähettelimme paljon viestejä fb:ssa ja tekstareita. Jossain vaiheessa viestit menivät siihen että totesimme molemmat että haluaisimme mielummin olla toistemme vieressä kuin siellä missä olimme. Suunnitteleimme treffejä sunnuntaiksi (huomiseksi), mutta hän sanoi ettei aio perjantaina risteilylle mennessään juoda niin paljoa ettei jaksaisi tavata minua jo lauantaina (tänään)! Hän siis halusi aikaistaa tapaamistamme!
Meillä oli yksi varsin pitkä puhelu torstaina jossa totesin olevani todella innostunut siitä mikä mahdollisesti on tulossa meidän välillemme, hän sanoi samaa ja totesi hienosti “Pidetään peukkuja meille!”
Uskolsin siis odottaa äärimmäisen miellyttävää tapaamista, olin innoissani kuin teinipoika ja aamulla herättyäni lähdin heti töihin jotta olisin iltapäivällä mahdollisimman aikaisin vapaa ja voisin tavata hänet.
Klo 10:n aikaan laitoin tekstarin että miten risteily oli mennyt ja että odotan kovasti tapaamista. Vastaus oli aivan jotain muuta kuin mitä ikinä olisin toivonut tai osannut odottaa. Hän ei voinutkaan tavata minua tänään (eikä ilmeisesti enää ollenkaan) koska oli tavannut laivalla mielenkiintoisen ihmisen jonka kanssa ilmeisestikin halusi nyt viettää aikaa!
Vastasin ensin että “Et voi olla tosissasi!” ja sitten parin minuutin päästä “Itku tuli”! Ei se vielä ollut tullut mutta tunsin rinnassani että nyt sattuu!
Tuntui kuin käyrä sapeli olisi työnnetty rintalastani alapuolelta kohti sydäntäni. Se työnnettiin pohjaan asti ja sen jälkeen sapelia alettiin pyörittää ympäri niin että se hiljalleen repi kaikki sisuskaluni rikki.
Lapsellinen innostukseni ja hyväuskoisuuteni sai taas pahan kolauksen, mutta silti luulenpa että ehkä jos joskus ihastun niin olen yhtä innoissani ja juoksen taas täysiä päin seinää. En mä mitään tässä asiassa taida oppia.
Go - Za 