Tag: mp-maailma

  • Tänään (26.2.2015) ilmestyi uusin MP Maailma! Lehdestä saa lukea viime kesänä tehdystä MP-reissusta Alpeille… Ja reissun suunnittelija olen minä! Tässäkin blogissa kirjoitin reissusta viime kesänä alkaen kesäkuun lopulta…
    6681_o
    This is the newest issue of Finnish Motorrad magazine. It has a story about tour in the Alps from last summer. That story is written by me! I’m sorry it’s only in finnish…

    Tässä vielä jutun teksti uusintana:

    Alppireissu isomman porukan kanssa
    Noustessamme ylös Milanon San Donaton metroasemalta kohti maanpintaa satoi kaatamalla. Vain hetki sateessa kasteli vaatteet läpimäriksi joten oli pakko palata metroasemalle sateensuojaan etsimään reittiä oikealle bussilaiturille.
    Porukkaamme kuului 10 motoristia ja yksi kyytiläinen. Kenelläkään ei ollut tarkkaa tietoa bussin lähtöajasta eikä paikasta. Mutta bussiin oli päästävä, sillä pyörät olivat aamusta asti olleet noudettavissa parinkymmenen kilometrin päässä olevasta rekkaterminaalista Tribianosta. Kun vihdoin löysimme lipunmyyntipaikan ja oikean bussilaiturin saimme todeta että seuraava bussi lähtisi vasta parin tunnin päästä joten ei muuta kuin odottelemaan bussiterminaalin kahvioon.
    Astuessamme Tribianon bussiin oli sade jo lakannut ja sääennuste lupaili lämmintä päivää joten toiveet teiden kuivumisesta ja auringosta pitivät mielen iloisena. Pyörien valmisteluun ajamista varten meni hieman yli tunti joten ennen iltapäivä kello kolmea olimme valmiina lähtöön: 10 moottoripyörää, 11 henkilöä, 2 naista, porukan nuorin 30v ja vanhin 48v -melko värikäs porukka siis!
    Ensimmäisen päivän etappiin kuului pari pientä passoa (vuorenylitystä) Lago d’Iseon molemmin puolin ja päivän päätteeksi meidän oli tarkoitus löytää itsemme Gardajärven rannalta. 70 kilometrin jälkeen ensimmäiset tornante-mutkat (serpentiinimutkat) tulivat vastaan Casazzassa Bergamon pohjoispuolella.
    Nousimme vähän yli 1200m:n korkeuteen vain todetaksemme että tietöiden takia reitti oli suljettu ja jouduimme kääntymään ympäri. Kaiken lisäksi kiertoreitti takaisin suunnitellulle reitille oli varsin pitkä ja aikaa kului aivan liikaa! Jouduimme valitsemaan autostradan (maksullinen Italian moottoritie) kohti Gardajärveä.
    Vihdoin illalla kahdeksan aikaan saavuimme majapaikkaan parisataa metriä Gardajärven pinnan yläpuolella. Useasta huoneesta oli upea järvinäköala!
    2. ajopäivä sai loistavan pohjan upeasta aamiaisesta. Jo aamuyhdeksän jälkeen olivat moottoripyörämme valmiina starttaamaan kohti Olympiamaisemia Val Di Fiemmeä.
    Gardajärven eteläpääty on yhtä isoa kaupunkia ja sen läpiajo ei ole kovinkaan ripeää. Parin ensimmäisen ajotunnin keskinopeudeksi tuli enintään 35km/h!
    Mutta kun vihdoin pääsimme järven itäpuolelle alkoi nousu kohti Monte Baldo -vuorta. Serpentiinit olivat alkuun varsin loivia ja mahdollistivat vauhdikkaamman ajamisen. Porukkamme oli siitä loistava että lähes jokainen pystyi ylläpitämään samanlaista ajonopeutta eikä letka hajonnut pahasti juuri koskaan!
    Monte Baldolle noustuamme tie oli todella kapea ja erittäin mutkainen! Nopeusrajoituksen ollessa 90km/h ei vauhti juurikaan noussut yli 60:nen. Myös maisemat olivat huikeat kun vasemmalla puolella nousi jyrkkä vuorenrinne kohti korkeuksia ja oikealla aukesi laakso vihreine peltoineen!
    Parin muun passon jälkeen päivä huipentui passo Mangheniin joka oli itselleni ensimmäinen kerta yli 2000 metrin korkeudessa millään ajoneuvolla. Muistan tuulettaneeni ja moikkailleeni kaikkia vastaan tulleita siellä huipulla!
    Toinen majapaikkamme sijaitsi Cavalesen pikkukaupungissa lähellä Predazzoa.
    3. ajopäivä nosti edelleen fiiliksiä kun luvassa olisi monista talviurheilulajeista tuttuja kaupunkeja ja kyliä. Passo Pordoi alkuun nousi jo yli 2200m:n korkeuteen ja maisemat ylhäällä olivat hämmentävän upeita! Siihen perään reitillemme kuului Passo Felzarego (2105mpy) ja yhtä hienot Dolomiittien vuoristomaisemat!
    Muutamat meistä käväisimme myös uimassa Monte Pianan kupeessa olevalla järvellä n. 1500m:n korkeudessa. Aurinkoinen ja kuuma sää sekä lähes jääkylmä kirkkaan turkoosi järvivesi ovat aika huikea kokemus kokeneellekin suomalaiselle avantouimarille!
    Kolmannen ajopäivän päätteeksi nousimme Itävallan puolella olevalle Großglocknerille, joka on maksullinen. Pieni sadekaan ei haitannut mutta pikkaisenhan se harmitti maksaa alppitiestä (24€ moottoripyörältä) kun näkyvyys on yleensä melko huono sateella ja tiet ovat liukkat. Tosin erään lyhyen tunnelin jälkeen ei enää satanut ja korkeimmalle pisteelle (Edelweisspitze, 2571mpy) nousussa tiekin oli jo kuiva!
    Ylhäällä lähes joka suunnassa oli vain lumisia vuoria ja alempana näkyi vihreät metsät ja pellot. Melko pitkään siinä kovempikin motoristi ihmettelee ja ihailee maailman kauneutta!
    Grosslocknerista alaspäin kohti pohjoista saikin ajella täysin kuivia teitä pitkin. Käsittämätön määrä hyvää mutkaa ja serpentiiniä oli tarjolla ja vauhdikkaastikin sai ajella! Päivän päätteeksi majoituimme pienessä majatalossa Zell Am Seessä.
    Neljännen päivän reitti kulki Zeller See -järven rantaa pitkin ensin kohti pohjoista ja sitten pikkuteitä pitkin kohti itää ja Bischofshofenia. Tästä talviurheilupikkukaupungista moottoritietä pitkin kohti Salzburgia kuitenkin niin että parikymmentä kilometriä ennen sitä käännyttiin länttä kohti. Siellä nimittäin lähesty nopeasti Saksan valtioraja sekä erään kovasti tunnetun toisen maailmansodan aikaisen valtiojohtajan kesämökki nimeltään Kotkanpesä.
    16€ piti maksaa siitä lystistä että pääsi bussilla ensin muutaman sata metriä korkeammalle (hieno tie kylläkin), sitten hissillä vielä parisataa metriä ylemmäs pienen vuoren huipulle jossa tuo kivinen tönö sijaitsi. Nykyään se palvelee ravintolana ja kaikki viittaukset kansallissosialismiin on poistettu. Tarjolla ei ollut juurikaan muuta kuin hulppeat näköalat joka suuntaan. Kotkanpesä sijaitsee jotakuinkin Alppien pohjoislaidalla ja on 1834 mpy.
    Parin tunnin turistirysässä hikoilun jälkeen jatkoimme matkaa lounaaseen. Reittimme kulki tunnetun Kizbuhel -talviurheilukaupungin läpi. Päivän lopuksi ajoimme Gerlos-alppitien joka maksoi 5,50€ / moottoripyörä. Gerloksella ei ole juurikaan tiukkia serpentiinimutkia, vaan pikemminkin loivaa, vauhdikasta ja hyväkuntoista tietä. Tämä jäi mieliin yhtenä reissun parhaana pätkänä!
    Majoituimme leirintäalueen vierasmajassa Zell Am Zillerissä.
    Viidennen päivän reitti kulki ensin pohjoiseen Innsbruckia kohti ja sieltä Brennerin solassa kohti Timmelsjochia (Passo Rombo). Päivästä oli osittain sateinen, emme esim. päässeet laskemaan huikeaa Miedersin kelkkarataa koska sen ainoan metalliraiteen jonka varassa kelkat liukuvat pitää olla kuiva. Positiivisena puolena sentään tie oli kuiva Europabrucken alla Brennerstrassella! Kyseinen tie ei ole pituudeltaan kummoinen, mutta sillä n. viiden kilometrin matkalla tuli varmaan eniten moottoripyöriä vastaan lyhyen ajan sisällä… Ai miksikö? No tietenkin siksi että tie tarjoaa melko huikeat mutkat!
    Passo Giovo ja Timmelsjoch ylitimmekin sitten sateessa. Ja ylhäällä parin kilometrin korkeudessa ei nähnyt juuri mitään. Ehkä n. 20-30m oli näkyvyys pilven sisällä ja lisäksi oli aika mielettömän kylmä! Timmelsjoch -ylityksestä on tullut parin viime vuoden aikana maksullinen. Hinta on 12€ moottoripyörältä. Timmelsjochin korkeus on 2509mpy.
    Sateisen päivän päätteeksi oli hienoa saapua majapaikkaan jossa emäntä ohjasi suoraan talon pannuhuoneeseen jonne saimme jättää tavaroita kuivumaan. Suuntasimme rentoutumaan lähellä sijainneeseen Aqua Dome -kylpylään joka on aika hulppea paikka! Saunoja on erilaisia varmaan yli 10, samoin erilaisia altaita sekä ison kylpylän sisällä että ulkona. Myös näitä ulkoaltaita pidetään auki talvisin.
    Kylpylästä palasimme Huben -nimisen pikkukylän majapaikkaamme jossa yöpymisen hintaan (43€) kuului myös viiden ruokalajin päivällinen!!! Itävalta on sitten ihmeellinen maa!
    6. ajopäivä on ehkä koko reissun odotetuin! Luvassa oli legendaarinen Stelvio! Aamulla kun avasimme silmämme ja atk-päätteemme, niin huomasimme että sinne oli satanut yön aikana lunta n. 10cm! Ensireaktio oli että “Voi helv… onko tiet suljettu??!” Mutta ilman surua puserossa lähdimme silti ajamaan. Ensin pikku vuoren ylitys Pitzal-laaksosta Piller -nimisen kylän kautta Kaunertal -laaksoon. ja sitä pitkin kohti etelää ja Naudersin laaksoa. Pysähdyimme hetkeksi Resia -järvelle, missä tököttää kirkontorni keskellä järveä. “Uponnut kirkko” on ainoa näkyvä osa 1900-luvun puolen välin radikaalista päätöksestä uhrata kokonainen kylä uuden suuren padon alta.
    Resia järveltä ei ole matkaa kuin 20km etelään ja oikealle kääntyy risteys missä lukee “Stelvio”. Olimme jo pitkän aikaa nähneet vuorenhuippuja joka puolella jotka olivat valkean puhtaan lumen peitossa ja sää oli nyt päivällä aurinkoinen ja melko lämmin.
    Stelviolta ajeli meitä vastaan useita kymmeniä motoristeja joiden kasvoille kypärän sisään saattoi hyvin kuvitella leveän hymyn!
    Itse Stelviohan jää kyllä mieleen varmasti jokaiselle!! Ei sen takia että se olisi jotenkin hienon mutkainen ajettava vaan pikemminkin sen takia että sitä serpentiinimutkaa riittää ja riittää. Jossain vaiheessa näköalat alkavat viedä huomiota ja on kertakaikkiaan pakko pysähtyä kuvaamaan vaikka matkaa huipulle vielä onkin!
    Ja kun taas jatkat matkaa on edelleen mutkia jäljellä ja paljon!
    Stelvion huipulla on oikea pikkukaupunki! On kauppaa, kioskia, hotellia ja ravintolaa sekä
    autoja, polkupyöriä ja moottoripyöriä… ja meille sattui vieläpä huikean hieno sää! Aurinko paistoi ja joka puolella avautui täysin puhtaanvalkoinen luminen vuoristomaisema… Ja oli keskikesä! Aikaa saa helposti kulumaan pitkäänkin Stelvion huipulla, mutta meidän oli jatkettava.
    Vuorossa oli vielä Passo Gavia. Se on tienpinnaltaan paljon huonokuntoisempi ja kapeampi kuin Stelvio, mutkia riittää myös serpentiinikäännösten välissä ja kaikenlisäksi Gavialla ei ollut juuri lainkaan liikennettä tai ihmisiä!
    Monessa mielessä Passo Gavia (2650mpy) oli ihan yhtä hieno kokemus kuin Stelvio!
    Myöhemmin iltapäivällä saavuimme Aprican kaupunkiin eikä hotelli mihin meillä oli varaus ollut lainkaan auki! No läheltä löytyi toinen samaan hintaan niin ongelma oli nopeasti ratkaistu!
    Apricassa kävimme syömässä Ristorante & Pizzeria Ambrosinissa, ja se kuvastaa hienosti italialaista palvelua kun syötyämme pyysimme laskun (11 hengelle) erikseen niin tarjoilija toi kynän ja paperia ja sanoi hymyillen “Laskekaa itse!”
    7. ajopäivä ajoimme takaisin Stelviolle mutta tällä kertaa nousimme ylös etelästä päin. Edellisen päivänä olimme tulleet alaspäin tätä kautta. Reittimme kääntyi ennen Stelvion huippua Sveitsin puolelle Umbrail Passolle ja taas oli luvassa kapeaa serpentiinitietä joka tarjosi ihanan huikeita ajokokemuksia!
    Pysähdyimme alamäen puolessa välissä pieneen majataloon kahville ja kyllähän sen huomasi hinnoista että olimme Sveitsin puolella! Limppari ja pulla maksoi 7 euroa!
    Fuldera-laakson ja loivan nousun jälkeen olimme tunnelin suulla odottamassa pääsyä takaisin Italian puolelle. Tämä tunneli vei meidät Livignon kylään joka on verovapaa alue Italiassa. Esimerkiksi tankkaus 95 oktaanista maksoi n. 1,17€.
    Muuten emme saaneet paljoakaan nauttia verovapaudesta. Kaikki kaupat olivat kiinni koska oli juuri sopivasti siestan aika!
    Tankit täynnä Länsi-Euroopan halvinta (???) bensaa jatkoimme kohti seuraavaa majapaikkaamme Como -järven rannalla. Tämä hotelli osoittautui oikein loistavaksi paikaksi viettää myös ansaittu välipäivä. Eli suunniteltua ajelua ei kahdeksannelle päivälle ollut.
    Ja kuinkas sattuikaan se 8. päivä oli myös sadepäivä! Likaantuneet vaatteet saivat ansaitsemansa pyykinpesun ja muut varusteet tarvittavan huollon.
    9. ajopäivä suuntautui pohjoiseen eli Sveitsin suuntaan. Ajoimme St Moritzin ohi Julierpass -nimiselle vuorenylitykselle (2284mpy). Jotenkin nuo Sveitsin maisemat olivat karumpia kuin Italiassa tai Itävallassa… Ehkä enemmän kiviä tai jotain??
    Sveitsistä vierailimme hetkeksi myös Liechtensteinin puolella ja kävimme hieman ajamassa paikallisia serpentiinejä. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun olimme taas Itävallan puolella ja nousimme vielä päivän lopuksi Silvretta hochalpenstraße:lle (Passo mikälie?) joka on myös yksi Itävallan maksullisista alppiteistä. Moottoripyörän hinta oli 12€.
    Silvrettan maisemat huipulla olivat siitä poikkeukselliset että siellä on iso tekojärvi ja pato.
    Alaspäin ajaessamme yksi porukkamme motoristeista tömäytti erään pakettiauton perään. Onneksi mitään vaurioita ei syntynyt eikä pakettiauton kuljettaja vaatinut mitään korvauksia pienestä mp:n renkaanjäljestä takapuskurissa!
    Majapaikkamme sijaitsi yli 1000m:n korkeudessa lähellä Landeckia Fließ -nimisessä pienessä kylässä!
    10. ajopäivä ja viimeinen passo oli Saksan puolella sijaitseva Hahntennjoch (1894mpy). Tuo passo on itse asiassa semmoinen mikä jokaisen Alpeille saapuvan pitäisi ajaa ensimmäisenä! Mutkat ovat selvästi loivempia molempiin suuntiin ja siksi tuo ylitys olisi hyvää lämmittelyä ennen todellisia alppihaasteita!
    Ajoimme yli 500km ja päädyimme majoitukseen lähellä Frankfurtia.
    11. ajopäivä matkasimme vielä Harz-vuoriston läpi ja saimme vielä hetken nauttia huikeista mutkista ja vauhdikkaista moottoripyörille sopivista teistä. Emmekä todellakaan olleet ainoita! Harz-vuorten tiet ovat kovasti motoristien suosiossa!
    Ajoimme kaiken kaikkiaan 540km ja loppumatkalla rankahkon ukonilman läpi päästyämme saavuimme Lyypekkiin pieneen hotelliin jonka läheltä löytyi todella hyvä aasialainen ravintola! Mm. kaikki kalat ja muut meren elävät olivat raakoina buffet-pöydässä ja sieltä sai itse valitsemansa palaset viedä grilliin ja kertoa vielä miten halusi ne maustettavan!
    12. ajopäivä oli sekin yli 500km pituudeltaan. Matkaan kuului Puttgarden – Rödby laiva, Stora Beltin silta ja paljon ruotsalaista maaseutua. Lopuksi päädyimme Växjön kaupunkiin aivan järven rannalla sijainneeseen leirintäalueen vierasmajaan. Kylläpä tuntui järven uimavesi taivaalliselta kuuman ajopäivän jälkeen!
    13. ajopäivä Växjöstä Tukholmaan oli varsin tylsää ja isoa tietä. Ja kun lopussa huomasimme että ehkä sittenkin on aikaa hieman kiertää pikkuteitä niin se meinasi pahasti kostautua! Nimittäin Skansundetin lossi ei kuljekaan kovin usein ja jouduimme odottelemaan puolisen tuntia. Kun vihdoin pääsimme vastarannalle oli aikaa laivan lähtöön n. 1,5 tuntia. Ja kun vihdoin olimme laivassa suljettiin autokannen portti vain pari minuuttia sen jälkeen kun olimme ajaneet sisään! Juuri tiukempi aikataulu ei olisi voinut olla

    Parhaat mutkatiet
    1. Stelvio, ei pelkästään mutkien takia vaan se kokonaisuus! Juuri korkeammalle et voi Euroopassa ajaa ja se tunnelma siellä ylhäällä!
    2. Passo Manghen, itselleni ensimmäinen 2000m:n ylitys! Muutenkin hieno kapea ja erittäin mutkainen tie.
    3. Monte Baldo, ei varsinainen Passo, mutta kyllähän on mutkainen tie! Turha kuvitella ajavansa kovaa!
    4. Grossglockner, todella aitoa vuoristomaisemaa ja korkeuden tuntua, miinuksena maksullisuus
    5. Passo Gavia pieni ja kapea tie, mutkaa riittää muutenkin kuin pelkkiä serpentiinikäännöksiä. Lähes yhtä korkea kuin Stelvio!

    Kaupungit ja kylät jossa kannattaa majoittua
    1. Landeck, Itävalta: Lähellä Alppien pohjoisrajaa, Saksaa ja Sveitsiä; lähellä paljon hyviä Passoja ja myös Autobaanan varrella.
    2. Livigno: verovapaata bensaa ja ostoksia, lähellä hyviä Passoja.
    3. Lago di Garda eli Garda järvi: Molemmilla puolilla järveä huikeita teitä ja näköaloja, pikkukylät ja kaupungit täynnä upeita hotelleja ja ravintoloita
    4. Lago di Como elo Como järvi: Vähän niinkuin Garda järvi mutta ehkä vähän vähemmän ihmisiä, turisteja ja silti aivan yhtä huikeita paikkoja, ravintoloita ja hotelleja!
    5. Milano: Suurkaupunki aivan Alppien juurella, Täynnä kulttuuria, taiteita, historiaa ja kaikkea muuta. Ja tänne saa moottoripyörät tuotua rekan kyydissä tai täältä palautettua takaisin Suomeen. Ei tarvitse ajaa sen Saksan läpi…

    Omia huomioita ruoka- ja juoma-asioista:
    1. Italialainen pizza on monesti pieni, kuiva ja mauton
    2. Italiassa kun tilaat ruokalistalta annoksen, se ei olekaan annos vaan esim. pelkkä pihvi.
    Lisukkeet on tilattava erikseen
    3. Italiassa viini on halvempaa kuin vesi/ kokis
    4. Saksassa olut on halvempaa kuin vesi/ kokis
    5. Hapankaali maistuu yllättävän hyvältä 2800 metrin korkeudessa!

  • Joel Rosenlöf kirjoittelee silloin tällöin juttuja MP-Maailmaan. Tällä kertaa pääsin jostain syystä haastateltavaksi.
    NÄIN KOMMUNIKOIT AJAESSA
    Muistuuko mieleesi tilanne, jossa olisit halunnut viestiä jotain toiselle motoristille tai tielläliikkujalle? Kenties vaarasta, hienosta näkymästä tai kiusallisesta, mutta harmittomasta keväisen lehmänlannan hajusta? Tässä jutussa esittelemme ratkaisuja viestinnän haasteisiin. Ensimmäisessä osassa keskitymme käsimerkkeihin ja muihin perinteisiin viestinnän keinoihin. Kakkososassa sukelletaan syvemmälle aiheeseen ja perehdytään siihen, miten kommunikointia voidaan helpottaa lisälaitteiden, esimerkiksi kypäräpuhelimien avulla.
    Kommunikoinnista puhuttaessa juttu kääntyy helposti teknisiin laitteisiin. Mutta ilman niitäkin motoristi voi kommunikoida monin eri tavoin. Käsi- ja jalkamerkit on kehitetty alun perin letka-ajoa helpottamaan, mutta niitä voi soveltaa muihinkin tilanteisiin. Pyysimme mukaan pääkaupunkiseudun Tourinki-ajeluita järjestävän Mika ”Go-Za” Kostamon ja otimme selvää miten viestit ja varoitukset saadaan kulkemaan letkassa pyörältä toiselle. Tourinki-ajelut ovat kaikille avoimia letka-ajeluita, jotka on suunnattu jo jonkun verran ajokokemusta omaaville motoristeille. Reitit kiertelevät pitkin Etelä-Suomen mutkaisimpia teitä. Lisätietoa ajeluista löytyy moottoripyora.org keskustelufoorumilta.
    YLEISIMMÄT KÄSIMERKIT
    Moottoripyörän kuljettajalla on autoilijaan nähden yksi merkittävä etu;hän on näkyvillä liikenteessä. Sitä voi käyttää hyödyksi kommunikoidessa muiden tielläliikkujien kanssa. Ymmärtävätkö toiset viestin sisällön, on toinen juttu. Muutamat käsimerkit ovat kuitenkin yleisesti tiedossa, esimerkiksi toisten motoristien tervehtiminen vasemman käden heilautuksella.
    – Yksin ajellessa tulee moikattua kaikkia vastaantulevia motoristeja, olen jopa opetellut moikkaamaan mopolla ja skootterilla ajavia. Juurikaan muita käsimerkkejä ei tule käytettyä, Mika Kostamo kertoo.
    Tervehtimistapoja on melkein yhtä monta kuin kuskejakin. Toiset nostavat huomaamattomasti sormea, toiset melkein vievät vastaantulevan peilin mennessään reippaalla kädenheilautuksellaan. On kuitenkin yksi ryhmä, joka muodostaa poikkeuksen: moottoripyöräpoliisit. Poliisin käden nostaminen voidaan virheellisesti tulkita pysähtymiskäskyksi. Tosin heiltäkin saa välillä hillityn kypärän nyökkäämisen vastaukseksi.
    MUITA KÄSI- JA JALKAMERKKEJÄ
    Sormen pyöritys ylösnostetun käden päässä kertoo letkalle, että on aika käynnistää koneet, kohta lähdetään. Kaikki armeijan käyneet tuntevat marssikäskyn, eli saman kädenliikkeen, jolla veturikuskit soittavat varoituspilliä. Tämä merkki toimii myös moottoripyöräletkan liikkeellelähtökäskynä.
    Roikottamalla kättä alaviistossa ja avaamalla sekä sulkemalla nyrkkiä voi kertoa päälle unohtuneesta vilkusta. Kämmenpuoli alaspäin olevan käden heiluttaminen sivulla ylösalas kertoo puolestaan vaarasta ja hiljentämisen tarpeesta. Syynä voi olla esimerkiksi tien kunto, traktori tai yllättävä risteys.
    – Muutaman kerran on tullut käytettyä myös selkeämpää “hidasta” tai “huomio” merkkiä eli käsi suorana ylös, Mika lisää.

    Mikäli näet kaikki käsimerkit yhtä aikaa, niin se tarkoittaa yleensä kypärään lentänyttä ampiaista

    Myös jalkoja voi käyttää viestittämiseen. Saappaan ojentaminen alaviistoon varoittaa tien kunnosta.
    – Letkaa vetäessä tulee käytettyä pientä jalkamerkkiä, jos tiessä on vaarallinen kuoppa tai hiekkaa. Tämä merkki siirtyy lähes aina sujuvasti letkan perälle asti eli jokainen letkassa ajava saa varoituksen edessään ajavalta ja tekee saman jalkamerkin itsekin varoittaakseen takana tulevaa, Mika kertoo.
    VALOMERKKEJÄ
    Sekaannusten välttämiseksi moottoripyörän valoja kannattaa yleensä käyttää vain tarkoituksensa mukaisesti. Poikkeuksena on kaukovalo, joka on tehokas signaali muun liikenteen varoittamiseen. Mikäli et esimerkiksi ole varma, onko sivutieltä päätielle tuleva auto huomannut sinua, niin vauhdin hiljentäminen ja pari valojen vilkautusta voi auttaa. Samaa signaalia käytetään yleisesti myös hirvistä, peuroista, valottomista ajoneuvoista ja jopa poliisiratsiasta varoittamiseen.
    Valomerkkiä voi myös täydentää käsimerkillä. Esimerkiksi hirvestä varoitettaessa vilkuttaa ensin valoja ja tekee sitten vasemmalla etusormella ”sarvet” kypärän reunaan niin viesti menee paremmin perille. Mutta sormi täytyy valita tarkasti, sillä viereisellä saa nimittäin aikaan täysin eri reaktion!
    MITEN VÄHENTÄÄ KOMMUNIKOINNIN TARVETTA AJAESSA?
    Tämä on tuttua kaikille kyytiläisen kanssa matkanneille, jotka eivät omista kypäräpuhelinta. Vauhdissa tapahtuvan kommunikoinnin tarve vähenee ja ajosta tulee sujuvampaa, kun käy kyytiläisen kanssa tärkeimmät asiat läpi jo ennen liikkeellelähtöä. Sama pätee ryhmässä liikuttaessa.
    Letkan viimeisen eli ”peräpukaman” kanssa reitti kannattaa käydä mahdollisimman tarkasti läpi. Muulle ryhmälle on hyvä kertoa seuraava tankkausmahdollisuus ja tupakkamäen miehet ovat kiinnostuneita milloin pysähdytään. Myös tiedossa olevat huomiot esimerkiksi tien kunnosta kannattaa kertoa kaikille ja kerrata myöhemmillä tauoilla, kun kyseinen paikka lähestyy.
    – Joskus puhutaan reitin pituudesta ja kehutaan tai erikseen mainitaan, että on jotain erikoista luvassa, esim. loistavaa mutkapätkää. Varsinaista reittisuunnitelmaa ei yleensä paljasteta, Mika kertoo.
    Erityisen tärkeää on huomioida ensikertaa letkassa olevat. Heidän kanssaan on hyvä käydä läpi pikaisesti tärkeimmät käsi- ja jalkamerkit sekä varmistaa, että pyörät on tankattu ja kuskit tyhjennetty ennen lähtöä. Ensikertalaiset kannattaa opastaa aluksi letkan hännille, jolloin ajoon tulee vähiten pumppausta.
    – Letkan vetäjälle on tärkeää tietää onko kenelläkään letkaan osallistujalla erityistoiveita tankkauksen suhteen. Yritän myös selvittää onko mukana ensikertalaisia ja ovatko “säännöt” eli annetut ohjeet sisäistetty. Varmistan myös, että ensikertalainen ymmärtää risteysten merkkaamisen merkityksen, Mika lisää.
    Motoristi pystyy siis viestimään monin eri tavoin myös ilman elektronisia vempaimia. Joissain tilanteissa ne ovat kuitenkin korvaamaton apu. Seuraavassa osassa mennään syvemmälle aiheeseen ja selvitetään miten kommunikointi onnistuu kypärästä kypärään, pyörästä pyörään ja koko ryhmän kesken.